29. elokuuta 2009

Uutta blogia ja kuulumiset

Jotenkin tuntuu että tätä blogia muistaisi paremmin ylläpitää nyt kun se on samassa meilin kanssa, yritys hyvä 10 ;)

Kuulumisia on jonkin verran mutta tärkeimmät vain kirjaan. Eli käytiin Heinolassa 23.8 ja paikalle oli ilmoitettu 18 lapinkoiraa. Niistä kuitenkin oli viisi vai kuusi koiraa pois. Ensin meni pennut joita oli kolme, sitten junioriuros ja sitten Laku ja toinen avoin uros. Juniori sai EHn, Laku ihan yllätyksenä ERIn ja toinen avoin Hn. Sitten meni valio ja kaksi valiota sekä molemmat veteraanit olivat pois. Valio sai myös ERIn ja sitten menimme Lakun kanssa paras uros kehään jolloin tajusin että Laku saa ekan SERTin ! Palkintorivi oli siis AVO ERI1 PU2 SERT. Nartuissa kukaan ei ERIä saanut eli tuomarin mielestä Laku oli rodun toiseksi parhain :) Sen jälkeen käytiin junnuilemassa kovin huonoin tuloksin ja päätinkin että Laku ei kisaa mun kanssa junnuissa muuten kun on pakko. Onnea Janskulle jatkoon pääsystä !


Siis mikäli sinun koirasi olisi mahdollista lainata junnuihin ja asut Kotka-Kouvola alueella ota ihmeessä yhteyttä ( elina.andi[@]gmail.com ) kaikki rodut käyvät ;)