26. heinäkuuta 2011

Kesälomakuulumisia!

Lomailija on niin "kiireinen" ettei mitään kerkeä päivitellä.

Torstai ennen Kotkan KV-näyttelyä kävin mätsärissä pyörähtämässä, Lakun otin ihan huvikseen mukaan tarkoitus oli kuitenkin treenata lauantain junnukoiran Hemin kanssa. Osallistuin Hemillä JHseen ja Lakulla isoihin. Ensin Hemin kanssa kehään ja vanhempien voitto! Vaihdossa tuli jackrussel ja collie. Päivän parhaassa oli vastassa cockeri jonka sain myös vaihdossa. Tuloksena kuitenkin 1/1! Laku seuraavana kehään, pikkuinen rallatteli oikein kunnolla menemään ja sininen nauha tuli. Sinisten kehässä sitten väsähti ja ei sijoituttu eikä päästy jatkoon.

Mutta siis Kotkan näyttelyssä käytiin kesäkuun puolen välin tienoilla. Ensin lauantaina kisasin JHssa Hovawart Hemillä (Damirazin Henkivartija), kaameassa vesisateessa JH4. Tuomari oli ruotsalainen ja teetti kolmion. Iltapäivällä oli vielä Lappalaiskoirien erkkari ja siellä olin mm. toimistoapulaisena ja esittäjänä. Ensin esitin veteraaninartuissa Lolan (Heldalan Ruusunnuppu) tuloksena VET EH. Sitten myöhemmin junnunartuissa Jenan (Barffas Persil´ja) tuloksena JUN H. Pirjo lupasi heittää minut kotiin joten vietin koko päivän näyttelyssä lopuksi korjattiin omat tavaramme pois.

Seuraavana päivänä sitten Laku mukaan ja Jenan ja Lolan esitys olisi myös. Laku siis ensimmäisenä kehässä ja tuloksena AVO EH. Jena seuraavaksi tuloksena myös EH tosin junnuluokassa. Viimeisenä sitten Lola johon tuomari Sakari Poti ihastui. Lolan tuloksena VET ERI1 SA ROP-VET ! Paras narttu ja VSP oli Lakun äiti, Jenan mummo Piki joka sai viimeisen tarvittavan Cacibin ja tuli INTTIVALIOKSI! Onnea Suskulle vielä mielettömästi!

Lakun kanssa ollaan temppuiltu ja naksuteltu jonkun verran muuten ei kuumalla ilmalla olla tehty yhtään mitään.

17-20.7 Vietettiin oikein mukava Lappalaiskoirien leiri Orilammella, Kouvolan Valkealassa. Sunnuntaina Anu (Jenan ja Lolan omistaja) kurvasi pihaan ja koukkasi minut ja Lakun kyytiin. Sunnuntaina oli ohjelmassa tervetulokahvit, luento ja vaellus jolle en viitsinyt osallistua koska Laku olisi todennäköisesti pistänyt riippusillalla hanttiin. Luento oli oikein mielenkiintoinen sain uutta pohdiskeltavaa taas. Muiden ollessa vaeltamassa käveltiin Lakun kanssa ympäri majoituskeskusta ja löydettiin kivoja polkuja.

Maanantai alkoi agilla, jäljellä ja haulla. En Lakun kanssa osallistunut varsinaisesti mihinkään, vähän käytiin kokeilemassa muistuuko agista mitään koirapojalla. Kyllähän siellä oli jotain muistin syövereissä, koira kesti jopa vapaanakin hetken aikaa kentällä! Lisäksi kuvailin muiden agiharjoituksia. Iltapäivällä kuunneltiin luentoa koiran lihashuollosta ja illalla istuskeltiin porukalla majoitusrakennuksien edessä ja käytiin makkaraa paistamassa.

Tiistaina oli ohjelmassa agia, arkitokoa ja jälkeä. Lakun kanssa käytiin arkitokossa ja osasi se! Uusia juttuja tuli ja vanhoja kerrattiin mutta koira oli oikein mukavasti mukana. Iltapäivällä oli sitten ohjelmassa temppurata jossa koiran piti etsiä nami kolmen purkin alta, ohjaajan ja koiran mennä putkesta läpi ja hypätä renkaasta sekä pujotella lippuja. Lisäksi koira söi makkaroita ja ohjaaja makaroneja ja molemmat ottivat palloja kiinni. Loppuun piti tehdä oma temppu, tässä kisassa sijoituttiin jaetulle viidennelle sijalle, taitava Lee! Tämän jälkeen oli Lakun jalostustarkastuksen vuoro jonka suoritti Marja Talvitie.  Hyväksytysti meni läpi, kirsun pigmentti, karvapeite, luonne ja korvat oli erinomaisia! Laitan koko arvioinnin kotisivuille jossakin vaiheessa. Illemmalla oli vielä kiihdytyskilpailu matkaa 60m ja Lakun parempi aika oli 7.50. Sen jälkeen vaikutti että alkaisi ukkostamaan joten jäin Lakun kanssa kämpille kun muut menivät paistamaan lettuja ja makkaraa.

Keskiviikkona oli vielä leirinäyttely jossa tuomaroin JH & Lapsi-koira kilpailut. Vaikeaa tuollainen homma.. Voittajat kuitenkin löytyi ja sitten Lakukin pääsi urosten Repovesi-kilpailuun ja sijoittui neljänneksi! Leiri päättyi kahveihin ja sitten ajeltiin Anun kanssa kotia kohti. KIITOS KAIKILLE MAHTAVASTA LEIRISTÄ!

Sunnuntaina sitten vähän extempore lähdin Pilvin kyydillä mätsäriin kuvailemaan ja samalla osallistuin sitten Naavalla JHseen. Tuomari pyysi näyttämään hampaat ja teetti kolmion. Naava ei seisonut oikein täydellisesti mutta silti päästiin neljän parhaan joukkoon. Tuomari pyöri koiran väärälle puolelle ja jäi lopulta seisomaan kehänauhan viereen ja pyysi juoksuttamaan. Naava pyörähti ensimmäisellä kierroksella kun ei ollut aikasemmin teetetty vastaavaa, toisella kerralla meni paljon paremmin :) Tuomari alkoi sijoittaa neljänneksi pikkutyttö mopsilla, kolmanneksi englanninsprinkku, enää oli jäljellä cinerco handlerinsa kanssa ja minä Naavalla. Juostiin kerran vielä ympäri ja tuomari näytti että minä olen ykkönen! Perusteli yleisölle vielä että osasin ottaa tuomarin huomioon ja tunsin lajin sääntöjä. Kiitos Pilvi Naavan lainasta!