8. marraskuuta 2009

Valkeala 8.11

Majoituttiin eilen iltapäivällä mummolle & Empulle, kun porukat lähtivät teatteriin. Emppu lupasi viedä minut ja Lakun Valkealan näyttelyyn. Aamulla startattiin skoda tallista kohti Valkealaa ja paikan päälle saavuttiin reilua tuntia ennen kehän alkua.

Kehään pääsimme neljäntenä koirakkona, nuorten luokan uroksen jäädessä pois. Laku esiintyi oikein varmasti, paremmin kuin pitkään aikaan, ja ne liikkeet, niitä ei voinut kuin katsella ihastellen. Koiran selkä on huomattavasti paremmassa kunnossa.



Avoimessa luokassa oli kuusi koiraa joista kolme sai EHn ja kolme ERIn. Laku kuului tähän jälkimmäiseen porukkaan eikä poikaa haitannut kun kehää kasvatettiin meidän vuorolla. Kilpailuluokassa tiesinkin että ainakin yhdelle koiralle hävitään. Kaksi koiraa eteen tuli, mutta ei se haitannut ! PU-kehään mentiin hyvillä mielin. Järjestys oli sama PU-kehässä ja valiot jäivät Lakunkin taakse :o ! Eli AVO ERI AVK3 PU3.


Kuvailin siinä narttuja ja Eini tuli vetskujen alkaessa kysymään että veisinkö Muusan PN-kehään, mikäs siinä ! Koira häkistä ja vähän treenin tapaista. Ei sijoitusta kovassa tasossa kuitenkaan. Kasvattajaluokkaan Eini tarvitsi myös esittäjän ja vaihdoimme niin että sain Anuliinan esitettäväksi ja Eini otti Muusan. ROP-KAS kun ei muita ryhmiä ollut, siinä vaiheessa meidän leiri sitten purettiin ja lähdettiin mummolaan !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti