18. kesäkuuta 2013

Mä toivon et se on tänään

Käytiin Janskun kanssa extempore treenaamassa Valkealassa, minullako töiden jälkeen tylsää ja virtaa? Lopputulema oli että allekirjoittanut oli likomärkä ja väsynyt kun tuli kotiin. Käytiin vielä hakumettässä agsailun jälkeen ja tottahan toki se kävi satamaan. Rata oli kuitenkin aika kiva, muokkailin vähän Kolme muuttujaa blogissa ollutta rataa. Takaakiertoja ollaan tehty Sukun kanssa aika paljon, mutta silti videolta (alla) huomaa että koira vaatii vielä paljon apuja ja selkeät näytöt. Suoriin putkiin hakee kivasti, mutkalla olevat tuottaa ongelmaa, kun mun liike pysähtyy. Keinua aloitettiin tekemään kun hallilta löytyi matala versio. Jännähän se oli ja vaatii paaaaaljon treeniä tällä hetkellä, vaikka kehitystä oli huomattavissa.
Supsa osallistui hakutreeneihin ja toimin maalimiehenä muutamalle koiralle. Sukulle makkararinkiä ja sitten Janskun perään lähetys. Ahnaasti söi kaikkien sormet ja pinkoi kovaa Janskun luo.

Maanantaina tokoiltiin taas. Paikallamakuussa täytyy taas palkata enemmän, ylöspomppaaminen on liian kiva juttu.. Tehotreeniä otettiin seuraamisiin, askelia eteenpäin, sivulle, taakse, vahvistettiin perusasentoon istumista ja paikkaa. Vahvistusta sai myös jäävät, seiso ja maahan käskyjä sekaisin, jottei kummastakaan tulisi vahvempi kuin toinen ja että koira osaisi kuunnella kumpaa pyydetään. Tehtiin myös luoksetuloa, Suku ei tullut suoraan sivulle, kävi tekemässä lenkin kuten mölleissä. Kokeili pari kertaa näin, mutta viimeisellä kerralla ja ehkä napakammalla käskyllä teki oikein. Kaukokäskyjä tehtiin myös, vaihtaa hyvällä tekniikalla ja matkaa lähdetään nyt pidentämään. Hoksasin että tuijotan koiraa, mikä painostaa maahan kokoajan ja siellä koira sitten pötköttää. Kokeilin olla tuijottamatta kun annoin istu-käskyä ja nousi paremmin kuin koiraa katsomatta! Matkat vaihteli ja joka vaihdosta tuli palkka, istumisesta sai tuplapalkkaa tosin. Loppuun hinkkailtiin vielä seuraamista, käännöksiä pääasiassa. Alkuun oli väljää, mutta tiivisti hyvin! Nyt palaillaan taas liikkeiden pikkuosasiin ja treenataan tarkoiksi.

15. kesäkuuta 2013

Olin ylpee se sopi kylkeen

Pojat kävi tänään möllitokossa
Laku
Luoksepäästävyys 9,5 nousi moikkaamaan
Paikallamakuu 8,5 piip ja kaks käskyä perusasentoon
Seuraaminen hihnassa 9
Seuraaminen hihnatta 8
Liikkeestä maahan 9,5 ennakoi perusasentoon
Luoksetulo 8 lähti liikkurin "kutsu" käskystä
Liikkeestä seisominen 9,5 tais haahuilla seuruussa
Hyppy 9 haisteli maata
Kokonaisvaikutus 8,5 seuraamisen paikka ja kontakti lähinnä tiputti
Yht 173,5p 1 - tulos sij. 5

Suku korkkasi myös ja teki ekaa kertaa kaikki pelkin kehuin putkeen
Luoksepäästävyys 10
Paikallamakuu 0 minuutin makas ja sitten nousi
Seuraaminen hihnassa 9
Seuraaminen hihnatta 9,5
Liikkeestä maahan 6 nätti seisominen
Luoksetulo 7,5 tuli kovaa ohi
Liikkeestä seisominen 0 ei jäänyt seisomaan ja nappas kepin maasta syötäväksi
Hyppy 5 ei seisominen oikein onnistunu
Kokonaisvaikutus 8,5 tekee ajoittain kivasti
Yht 119p 3 - tulos sij. 6
tuomari ei meinannut uskoa että Suku on oikeesti vuoden vanha ja tekee noin töitä. Toisen kerran jos osallistuu molempien kanssa niin S on kyllä pakko laittaa ensin joku vähän haukkui ja oli innoissaan luoksepäästävyyttä ja makuuta tehdessä. Kesken on toki mutta käytiin mielenkiinnosta tekemässä.

11. kesäkuuta 2013

Vitosina satasia

 Viime viikolla käytiin moikkaamassa Janskua ja tyttöjä lenkin muodossa, joten kuvasaastetta sieltä!
Sukun tokot että ohjatut agit jäi välistä koska allekirjoittanut oli töissä mutta Lakun treeneissä käytiin keskiviikkona pyörimässä, molemmat pojat sai tehdä töitä. Lisäksi ilmoitin molemmat möllitokoon torstaille. Suku tarvittaessa jättää makuun välistä (jos ei ole tarpeeksi koiria kahteen ryhmään), mutta mennään katsomaan missä kunnossa liikeet on. Sunnuntaina oli myös alueellinen jonka ratapiirros on viimeisenä.



Suku <3 varma











Lagu ui!!! Tai siis kahlas

Ja Varma vei Leen pallon, vähän otti päähän.
Alueellisessa tosiaan tällainen rata, joku taisi mainita että edellispäivän Rannikon koulutuksesta. Tehtiin oikeastaan 3-16 pätkää ja sitten 19-21, johon halusin kokeilla saksalaista ja japanilaista uutena. Lämpö painoi mutta periaatteessa kivaa menoa kuitenkin.