17. helmikuuta 2010

ystävänpäivä Tampereella

Hullujahan me ollaan se on selvä..

Sunnuntaiaamuna herästyskello soi vähän yli puoli VIISI! Kiireesti kamoja kasaan ja vähän ruokaa naamariin ja Kotkaa kohti että pääsee Tampereelle saakka. Näyttelypaikalla, eli ratsastusmaneesissa oltiin vähän jälkeen yhdeksän shelttien kehä alkoi yhdeksältä ja siellä esitin kaljun Demon (Shadowmist Golddigger) avoimessa luokassa, tuloksena AVO ERI3. Sitten ooteltiin siinä ja katseltiin käytiin syömässä jne. Sitten Sini sanoi että Peltsun tarvisi apua kasvattajaryhmään jos yksi koirista saisi EHn tai ERIn. EH tuli ja pääsin uudestään kehään Pimpulan kanssa kasvattajaluokkaan. Kasvattaja kyseli että minnes näyttelyyn olen seuraavaksi tulossa, sain kuulemma iloisesti koiran esiintymään mitä se ei kuulemma yleensä tee.

Sitten se päivän odotetuin kehä, junnut. Just jotenkin mun tuuria että tuomari vaihtuu, mutta koiran esiintymistä lähdettiin hakemaan. Sitä kyllä saatiin jo ennen kehää ja sitten otin toiseen kertaan kokeilemaan niin sitten oli vähän vaisumpaa mutta pitkästä aikaa tollasta intoa oli! Kehään kun päästiin niin tuomari teetti ensin kolmion väärin päin, sitten seisomaan ja jonon viimeiseksi. Yhdessä juoksutti moneen kertaan ja mieletöntä potkua koiran liikkeissä kyllä oli! <3 Pienen mietinnän jälkeen siirsi Demon ja Sinin meidän edestä ja lisäsi kaksi muuta tilalle. Sitten sanoi etttä tässä on järjestys. Mieletöntä! Kolmas toisessa tän vuoden kilpailussa. Esittämisessä ei tuomarin mielestä ollut muuta kuin Lakun takapuolen esittäminen ennemmin kuin että koira olisi ollut suorassa. 

Jos tarvii tiivistää niin Lakun esiintymiseen, liikkeisiin ja olemukseen olen mielettömän tyytyväinen!

Sitten päivän lopuksi mentiin katsomaan Airaksisille rotikanpentua. Voi että seittemän pientä palleroa siellä ja sitten Masa, kasvattajan ranskanbulldoggi oli aivan ihana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti