31. joulukuuta 2012

Varma (ja Cici) kylässä




















Varma ja Cici kävivät viihdyttämässä poikia, tai lähinnä Varma Sukua. Pennuilla oli oikein mukavaa keskenään ja leikit sujuivat kivasti kuten kuvista voi päätellä. Hyvin huomasi että Sukun luoksetulo alkaa selkeästi hilautumaan parempaa suuntaan kokoajan, Varma saattoi jäädä kauemmas kun Sups viipotti kutsusta luokse. Hieno lapsi! Lenkillä kutsu ei ihan samalla tavalla vedä puoleensa mutta vahvistelemalla saadaan sekin parempaan jamaan. Treenailtiin pihalla sivulle tuloja muutaman kerran ja pelasi hienosti pienillä avuilla vaikka häiriötä oli. Seuraamisen kanssa jatketaan pohdintaa.

Sukulakua -team toivottaa oikein hyvää, onnellista ja iloista uutta vuotta 2013!

30. joulukuuta 2012

Suku 7kk ja hallilla


 Perjantaille sattuikin kiva keli, kaivoin jopa kameran mukaan lähtiessäni. Edellisen päivän nollakeli ja perjantain pakkanen ei kuitenkaan olleet etenkään Lakun mieleen, lumen päälle oli tullut ilkeä jääkerros joka ei kestänyt vielä koiran painoa. Suku olisi vedellyt kyllä mielellään lelun kanssa. Kameran nappasin senkin takia että Suku täytti jo 7 kuukautta! Kivaa tahtia kasvaa, korvatkin on edelleen aika hyvin mukana.

Lenkkeilyn jälkeen pakattiin auto ja lähdettiin ensin koirapuistoon ja sitten hallille. Koirapuistoon oli sovittu treffit Jodi-sheltin kanssa joka on samanikäinen kuin Suku, vain muutama viikko ikäeroa. Alkuun ei oikein leikki lähtenyt mutta lopulta kaverit veti rallia ympäri puistoa. Jodia hieman hämmensi ettei Suku anna periksi ja sitä saa kumottua helposti mattoon.

Hallilla treenasin ensin Demon kanssa. Ja Suku teki samaa rataa pätkissä heti perään. S oli innoissaan ja ihan mukana. Lakuhan olisi käynyt moikkaamassa muita ryhmäläisiä. Suku ei putkia vielä oikein hae mutta hyppyjen kanssa ollaan tehty tekniikkaa, joten tehtiin ratapiirroksen pätkää 6-8 pääasiassa. Toisella puolella otettiin sitten putkea enemmän ja saatiin sitä jo vähän mutkalle! Hiljaa pikkunen tulee mutta eiköhän se siitä kun päästään useammin käymään ja josko kesällä saataisiin ryhmäpaikka tai sitten ehtisi yksin käymään jonkun verran että kehittyisi. Mikään kiire ei ole kuitenkaan. Haluan panostaa kivaan tekemiseen ja oikeaan suoritustapaan, eikä kisasuunnitelmia tai paineita ole. Askel kerrallaan se on vielä lapsi.

Tätä ajatusta olen nyt tokon kanssa käyttänyt. Vaikka ryhmäpaikka alkaakin viikon päästä ja kisaamaan pääsisi 3kkn päästä niin ei ole mikään hoppu. Asenne on tärkein ja sillä mennään. Katotaan rauhassa miten edistytään ja sillä hyvä.

Tokoa ollaan tehty sisällä nyt lomalla jonkin verran. Sivulletuloja, maahanmenoja, istumisia, seisomisia. Sivulletulo on kokenut jonkun kolauksen, pientä käsimerkkiä tarvitaankin edelleen. Käsimerkkien häivytys on seuraava suunnitelma kaikissa ed. mainituissa. Jäävien pohjaa ollaan yritetty saada aikaiseksi. Ja seuraamisessa ollaan siirrytty imutuksesta askeliin ja kontaktiin. Jos ensi viikolla olisi ahkera niin voisi videota saada aikaan näistä.

En tiedä kuinka moni lukija tietää mun haaveista, mutta ehkä jotakin niistä kertoo että lapinkoiranartulle olisi sijoituskoti hakusessa mielellään Kymenlaakson alueelta. Yhteydenotot elina.andi[at]gmail.com josta saa lisätietoa.





Suku vaanii lelua

Tyytyväinen L

23. joulukuuta 2012

V-12

Messaripostausta olisi tulossa, nyt! Omia koiria ei ollut mukana, vaan lähdin ihan puhtaasti esittämään.
Matkaan lähdettiin vasta yhdeksän aikaan sunnuntaiaamuna, mitä luksusta. Pakki (lk. pyreneittenpaimenkoira, Tottakai Puuha Pete) oli ensisijaisesti esitettävänä ja Lolan (slkn Heldalan Ruusunnuppu) lupasin myös viedä jos ehdin. Perillä oltiin sitten yhdentoista aikaan ja ekana kävin tsekkaamassa lapparikehällä ja sen jälkeen shoppailukierrokselle, jolta ei yllättäen tarttunut mitään mukaan.
Pakin kehä oli hiukan myöhässä, omistaja katosi kehältä jo hyvissä ajoissa ja siellä me hengailtiin muutama tunti. Pyrrejä oli ilmoitettu 5kpl, joista neljä oli uroksia, nuori, avoin ja kaksi valiota, joista toinen oli Pakki. Kaksi ensimmäistä urosta saivat sekä ERIn että SAn, toinen valiouros EHn. Ja Pakille ERI1 SA! PU-kehässä tuomari liikkutti ja ilmeisesti vakuuttui Pakin liikkeistä, koska päästiin ykköspaikalle! ROP-kehässä peli oli jo selvä, nartun omistaja oli viemässä ruusukkeita kehänlaidalle niin tuomari juoksutti meitä jo ympäri ja sanoi että koira on upea eikä hänen tarvitse miettiä päätöstä enää. Pakki oli siis myös rotunsa paras! Vau! Kiitos Mialle, että sain viedä Pakin kehään.
Sitten juoksujalkaa lapparikehälle yläkertaan. Portaissa Anulta tuli viesti että valionartut alkaa ja Lola on veteraaneissa. Mikäpä siinä koira oli jo melkein laitettuna ja menossa ja oli lähdössä heti mukaan. Häntä heilui ja mummeli oli oikein täpäkkänä. Veteraaninarttuja oli ilmoitettu hurjan paljon, 7kpl. Tuomarin mielestä Lollis oli ERIn arvoinen ja jatkettiin kilpailuluokkaan, jossa sijoitus neljäs! SAkin saatiin ja käytiin paras narttu kehässäkin pyörähtämässä. Alla muutama Martiskaisen Paulan ottama kuva Lolasta, Pakista ei kuvia taida löytyä.

15. joulukuuta 2012

Lumimiehiä



Tämän postauksen aloitus on kummitellut luonnoksissa jo jonkin aikaa. Sen kerran kun mulla olisi kuvia joita päivittää...

Poikien kanssa ei olla ihmeempiä touhuiltu. Suku kävi hallilla kuun alussa tekemässä hyppyjä ja putkea. Osaa kivasti takaa kiertoja ja välistävetoja. Lumen tullessa ollaan otettu hankilenkkejä ja kasvateltu muskeleita (sekä koirien että omistajan, ihan kevyt homma käyttää koirat erikseen tunnin lenkeillä, joista puolet on puolimetrisessä lumessa :D)

Tokoa ollaan tehty pääasiassa sisällä. Maahanmenoja sekä sivulletuloja ollaan vahvistettu paljon ja alkaa sujumaan. Liikkeestä maahanmenoa ollaan myös alettu harjoittelemaan. Knääpiö näyttää että kyllä mä osaan!

Laatikkokontakteja ollaan myös jatkettu ja kivasti edistyttykin. Ihan huippua.