18. marraskuuta 2013

Liitelyä

Semmosta oli keskiviikon treeneissä tarjolla. Olin ennen kolmosta ottamassa koiraa ja siitä lähetys kepeille, haki muuten makeeesti joka kerta! Keppien jälkeen valssi vitoselle, 6-7 oli tarkoitus leijeröidä mutta koska ei ihan noin hyvin vielä irtoa niin lähetin pimeeseen putkikulmaan ja perseilin putken jälkeen kepeille. Takaakierto-persjättö toimi ysille hyvin samoin jaakotus 11. Kun kontakteja ei tehdä niin jatkettiin 15 ja jaakotin jälleen 17 ja näppärästi kääntyy! Täytyy näitä kuvioita treenailla itsekseen niin saadaan niihin varmuutta.

Sitten olisi lauantain Sannan koulutus, alku helppo viedä, kutoselle takaaleikkaus, mikä TOIMI (!!!!), ja seiskalle persjättö. Puomin päästä oikealla kädellä ysille ja jonkun sortin jaakotus/persjättö, mikä valuuiii aivan kamalasti kun ohjaajan oli pakko kumarrella. 11 takaa ja valssi, takaakierroilla tarvii tosi paljon apua että hyppää. 13 takaa ja 14 pakkovalssi ja ennen 15 puolivalssi ja takaa. Putken vasemmalta puolelta juoksin muuria kohti ja hienosti ehdin ohjaamaan, muurin jälkeen puolivalssi ja hypyn jälkeen valssi, putkeen ja loppusuoralle. Haastavia oli tuo 8-9 väli ja 14-15, mutta koira kulki hyvin ja puomia tehtiin ekaa kertaa radalla, jeii!

Ja vielä olisi sunnuntain koulutus. Alkoi koirasta huomata kyllä että on veto pois. Ekat hypyt tuotti jo ongelmaa kun hahmotus ei ihan pelittänyt kummallakaan. 4 putki tuotti myös ongelmia, Suku painatti kympin väärään päähän ekalla yrittämällä, hups. Takaakierto kutoselle nätti ja napakka, ennen ysiä persjättö ja sitten samantien ennen kymppiä valssi. Sitten pisteltiin töppösiin vauhtia aina 15 saakka (ja tehtiin se A siinä välissä, mutta taidetaan jättää kontaktit nyt hautumaan joksikin aikaa koska alkoi vähän jopa ahdistaa koiraa)  ja sinne siis valssi. Sen jälkeen pyörittiin ja ennen putkea valssi ja loppusuora.

Ja ei kyllä ollut ihan samanlainen meno kuin edellispäivänä, ohjaaja osasi kyllä ohjata mutta se juokseminen aina jännästi unohtuu. To do -listalle siirretään ralliradat, yksittäisten hyppyjen tekeminen(pallon perään juokseminen), hyppy-putki-hyppy lähetys ja runsaat kehut kontaktilta. Koirasta oli kyllä mehut imetty agilityn osalta kun eilistä menoa katseli. Tälle viikolle osuukin vain treenit, jos ei tule keskenään hallille lähdettyä.

Rima ylös, katotaan mitä tulee

Vuosi 2013
Laku
- cacib
- balt & pohj mva jos vaan mahdollista
- mejän jatkaminen
- rally-tokon aloittaminen

Suku
- kasvua, kehitystä
- näyttelyitä
- eri lajien treenejä (toko, agi, peko... )


.... koska meillä oli ehkä hiukan vaatimattomat tavoitteet tälle vuodelle. No Lakun osalta tukka ei ole tullut oikein takaisin, mutta lähellä käytti cacib tammikuussa. Mejää taidettiin tehdä ihan yhden jäljen verran ja rally-tokoa tehtiin leirillä ja kylttien ohjeet oon saanu tulostettua.
Suku on kasvanut kivasti, käynyt useassa näyttelyssä ja pärjännytkin(4x FI SERT, 1x SE SERT, 5x JSERT). Lisäksi treenataan säännöllisesti ryhmässä agia ja tokoa.

Asetetaan ensi vuodelle nyt sitten oikeasti tavoitteita, molemmat on käyneet kuitenkin möllitokossa tänä vuonna, viime maanantain tokotreenit meni Sukun osalta tosi hyvin. Huomhuom se makasi paikallamakuussa rauhallisesti ja loppuun asti. Lisäksi Laku on löytänyt vireen tekemiseen ja yhteinen sävel on vaan parantunut viimeisen vuoden aikana. Kunhan ohjaaja saa vaan koekynnyksen ylitettyä niin eiköhän suunta ole vain ylöspäin. Ja koska Suku on ollut superhelppo lapsi niin ensi vuosi voisi olla sopiva ajankohta pennulle.

Vuosi 2014
Laku
- tokokokeeseen, mieluusti TK1 ja yritetään kasailla avoimen liikkeitä

- BH?
- mahdollisesti ulkomaille näyttelyyn (cacib, pohj&balt mva?)


Suku 
- valioksi
- tarkit jos ei loppuvuoden ohjelmaan mahdu
- tokokokeeseen, ehkä jopa TK2
- kontaktit kasaan, ehkä starttaaminen agissa
- BH?
- luonnetesti loppuvuodesta?


allekirjoittanut
- lakki
- opiskelupaikka
- pupsi?

11. marraskuuta 2013

Alueellista agsaa

Tällainen rata odotti Valkealassa kun kaahasin töistä suoraan, kahden tunnin yöunilla alueelliseen koulutukseen. Ratana kiva juosta kun oli oikeasti rata mitä juosta vaikkei kontakteja tehdäkään vielä. Aloitettiin suoraan 4 putkelta ja ohjaajahan ei osannut kepeille sitä viedä. Tuossa tuli muuten sellainen kulma mitä ei olla harjoiteltu, kun niitä oon yrittäny pohtia ja saada omiin treeneihin sellaisia kuvioita. En tiedä mitä tohon 5-6 väliin tein mutta toimi hyvin ja koira oli helposti seiskalla. Siitä lähetys putkeen ja ennen ysiä persjättö. Putkesta oli Sukun mielestä kiva juosta putkeen niin sai ottaa aika tiukasti haltuun ennen kymppiä ja sen jälkeinen persjättö sitten venyi. Takaakierrolta hyppääminen tuotti ongelmia, en osaa vetää sitä mukaani. 14lle takaaleikkaus ja 15 jälkeen valssi. 17 (10&24 kun numero ei oikein näy) takaa ja siihen persjättö, sitten pingottiin kovaa 19 ohi kun en leijeröintiä viitsinyt edes yrittää (tässä taas ideaa omiin treeneihin, mutta miksi mulla ei ole sitä muistikirjaa tässä?) 22 valssi, samoin 24. 26 sitten leikkaus ja pituuden jälkeen valssi, kun Sukun mielestä on kiva talloa pituutta...
Kahdessa pätkässä tehtiin rata ja oli tosi hyvin mukana mitä se putkiralli nyt oli vähän turhan kivaa. Kepeissä oli kuus verkkoa ja suoritti loppuun asti, vaikka edelleen kyllä häiriintyy kehuista. Niin ja törmäs verkkoja päin kun ne oli harmaat ja pieni lappalainen ei niitä huomaa. Törmääminen oli kyllä ohjaajankin vika. Näytti kieltämättä rataantutustumisessa haastavalta, mutta Sups kulki aika kivasti ja osasin silti ohjata, jee hyvä jatkaa tänään tokotreeneillä!

7. marraskuuta 2013

And that's how we do it

Taas on kuukauden verran edellisestä päivityksestä, välille on mahtunut pari Viron reissua ja pidempi treenitauko ja muutamat treenit.
Viroon suunnattiin ensin 19.-20.10 jossa mukana vain Suku. Lauantaina JUN ERI1 ja sunnuntaina JUN ERI1 SA JSERT VSP-JUN "PU5". Tavoitteena oli junnusertejä saada, lauantain ei sa:ta harmittaa edelleen.. Tämä reissu tehtiin siis Rakvereen ja majapaikkana oli ihana Vihula Manor. Voin kyllä vain suositella, vaikka olikin aika hintava.

Toinen reissu tehtiin sitten viime viikonloppuna Tarttoon, allekirjoittanut ensimmäistä kertaa omalla autolla Viron puolella ja laivaan autolla. Hyvin selvisin kuitenkin! Mukaan lähti molemmat pojat, Lakulla cacibit hakusessa ja Sukulla ne junnusertit. Lauantaina molemmat oli vähän pökkelöinä, mikä paikka ja mitä täällä oikein tehdäänkään. Sukulle JUN ERI1 SA JSERT ROP-JUN PU2 ja Lakulle VAL EH. Jäätiin odottelemaan ryhmäkilpailuja, mutta odotellessa todettiin että niin hirveä nälkä eikä pääsisi varmaan ennen kahdeksaa syömään niin jätettiin odottelu muille. Sunnuntaina saatiin rauhassa odotella kehää vaikka lapinkoirat ensimmäisenä kehässä olivatkin. Suku JUN ERI1 ja sinne jäi junnuvalionarvot. Lakukaan ei parantanut edellispäiväistä, päinvastoin tuloksena VAL H. Karva on edelleen kovin kesken, että yritykset on sitten seuraavaksi ehkä ensi vuonna.


Projekti karvankasvatus..
Useamman viikon treenitauon jälkeen käytiin eilen treenaamassa oikein urakalla. Ensin Sukun agitreenit ja sen perään Lakun tokotreenit. Oikeastaan aika toimiva järjestely, kun Laku on niin mustasukkainen Sukusta ja Lakun joutuessa töihin jälkimmäisenä on vire taivaissa.
Sukun agireeneissä kiva ratapätkä, jota en tällä koulun koneella saa piirrettyä.. Tuli kuitenkin todettua, että persjättö ei ole Sukulle kääntävä ohjauskuvio, vaan mun on valssattava vaikka sitä kovin inhoan. Haki erihienosti kepeille sisään ja jäi mageesti kontaktille odottamaan, kokonaisena ei vielä tehty. Hirveä into tehdä, varasti vain kerran (varmaan oma moka, käsi heilahtanut tmv) ja oli loistavasti mukana.

Lakun kanssa jatkettiin sitten toisella hallilla, alkuun luoksepäästävyys, aivan superhieno! Ja paikallamakuussa vain muutama piippiip ja makasi koko kolme minuuttia hienosti. Luoksetulossa tehtiin karkailun vuoksi niin että ohjaaja piti pannasta ja kutsuin sitten luokse. Ja seuraava samalla tavalla mutta kävin kolme-neljä kertaa palkkaamassa ennen kuin kutsuin. Tuli kovaa ja oli tosi makea! Seuraamisessa oli loistavasti kartalla, jostain askeleiden perusasennosta jouduin huomauttamaan mutta muuten wooow. Jääviä tehtiin hauskasti neljällä tötsällä, ensin meni yksi koirakko teki maahanmenon, ohjaaja kiersi tötsän ja siirtyi seuraavalle josta lähti liikkeestä seisominen, sama kiertäminen ja viimeisessä välissä istuminen. Ja nämä toistettiin kahteen kertaan ja kaikki koirat suorittivat samaan aikaan kun tötsien väli vapautui. Laku sössi (vai ohjaaja huonolla käskyllä) yhden seisomisen muuten kaikki hienoja. Seisomisessa toisin väistää kun tulen viereen. Loppuun hyppy, aivan tosi hieno ja vähän lisää seuraamista.