9. elokuuta 2012

Anna minulle hetki aikaa

Suku kasvaa hurjaa vauhtia! 6.pvä tuli pojalla jo 10vkoa täyteen. Kuva on otettu samana päivänä.

Sukun kanssa aloitettiin peruskäskyjen opettelu jo ensimmäisellä viikolla, nykyään koiruus osaa istua ja katsoa käskystä, ilman käsimerkkiä. Vaikka voisi ajatella että Suku osaa seisoa hyvin, joka viikko tulee seisotuskuvaa, on näiden kuvien ottaminen kyllä työn takana, kovasti tarjoaa istumista seisomisen sijaan. Täytyisi ottaa tehokuuri seisomista, josko päästäisiin helpommalla. Maahanmenon idean Suku on hoksannut tosi kivasti, alkuun oli sitä että pentu makaa kyljellään maassa, ei näin..

Viikonloppuna (4.8) vietettiin kylällä Kymijokipäivää, joka meidän kylällä koostui toritapahtumasta ja lautta-ajeluista. Sukun kanssa käytiin toritapahtumassa pari tuntia hengailemassa, tosi reippaasti oli mukana ja teki peruskäskyjä kun pyydettiin, hyvää reeniä pikkuselle. Ja loppuajasta tyyppi suurimman osan nukkuikin kun oli niin tylsää.



Lakuakaan ei sovi unohtaa, se leikittää Sukua hienosti. Lisäksi repästiin Lakun kanssa ja vedettiin alkuviikosta alokkaan liikkeet läpi, kooste niistä.
Paikalla makuu: Ei tehty täydellä ajalla, mutta pysyy kyllä hyvin vaikka olin piilossakin.
Seuraaminen: Tehtiin ilman hihnaa, mielettömällä innolla, hyvällä vireellä ja paikalla. Pysähdykset ei tuota ongelmia, täyskäännöksessä ja juoksuosuudessa on hiukan jättättämistä.
Liikkeestä maahan: Mun mielestä sais mennä reippaammin maahan, muuten ok!
Luoksetulo: Karmeeta löntystelyä....
Liikkeestä seisominen: Ottaa käskyn jälkeen muutaman askeleen, muuten tämäkin hyvä.
Estehyppy: Tuotti vaikeuksia kun ei sitä olla pitkään aikaan otettu, ohjaajalla oli käskytkin hukassa ja mitä vielä, tehotreeniä tähän tarvittais.
Palkkasin kaikissa liikkeissä ja niiden välissä mutta kyllähän Laku sinänsä tekee kivasti.

Jansku ja Cici pyörähtivät tänään (9.8), käytiin ensin reenailemassa Valkmusan parkkipaikalla. Suku teki perusjuttuja, Lakulle muutama kiva seuraamispätkä ja paikallamakuu Cicin kanssa. Laku kyllä yllätti, on se huippu kyllä sinänsä. Nyt kun päästäis johonkin ryhmään niin vois ehkä vetskuiällä aatella tokokoetta. Lisäksi käytiin lenkillä, koirat juoksi mettätietä ja heinäpeltoja pitkin ja olivat ihan huipusti korvallisia.

Nyt on kansainvälinen koira-viikko, jos sinulla on yksi tai useampi koira, jotka vievät aikasi, rahasi ja hermosi, mutta joita rakastat enemmän kuin osaat kuvailla. Kaikesta tästä huolimatta nuo pienet perkeleet valaisevat päiviäsi ja tulevat jatkossakin rapaamaan housusi ja karvaamaan nurkkiasi.
Tämä pätkä löytyi facebookista, totta joka sana.


Löydätkö molemmat?


Laku on tassun alla...

... mutta niin on Sukukin.

Suku tosin pääsee kyllä niskan päällekin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti