Tämän kuvakollaasin pohjalta voisin lähteä pohtimaan koiranäyttelyitä ja junior handleria. Kummin vaimon kanssa se lähti, silloin joskus 2000-luvun alussa. Lopulta se alkoi varsinaisesti, kun Andin kanssa käytiin muutamissa mätsäreissä ja parissa näyttelyssä ennen kuin Laku oli syntynyt, vuosina -04-05 käytiin Haminassa ja Kotkassa Andin kanssa. Muualle ei lähdetty kun koira ei viihtynyt autossa ja touhu oli silloin ihan lapsenkengissä, niin minun, koiran kuin vanhempien osalta. Kukaan lapinkoiraihminen ei ollut tuttu, eikä kasvattajan kanssa oltu niin kamalasti yhteydessä että oltaisiin samoihin näyttelyihin lähdetty.
Lakun tullessa Koiramme-lehden viimeiset sivut oli vedetty punaisin rinkuloin "tuonne lähdetään" periaatteella. Noh, koiranetiä katsoessa ei kaikki tulokset mahdu edes sivulle vaan pitää selata. Ensimmäisenä vuonna eli 2007 ei päästy virallisiin kehiin vielä, mutta seuraavan vuoden maaliskuusta alkaa näyttelyt Lakun osalta. 2008 kierrettiin 13 näyttelyä eli periaatteessa kerran kuussa tuli käytyä, jos keskiarvoa laskisi. 2009 vuonna käytiin kahdeksassa näyttelyssä, 2010 oli 14 näyttelyä, samoin 2011. 2012 pidettiin välivuotta ja Laku kävi vain Seinäjoen näyttelyssä, kun oli kasvattajalla silloin hoidossa ja tänä vuonna on käynyt kahdesti kehässä, saa tosin tuolla karvalla nähdä onko tänä vuonna kehään enää asiaa. Luvuissa ei ole mukana ulkomaan näyttelyt, joita on tullut mittariin seitsemän.
Kotisivut poistaessa poistin kaikki junior handler kilpailutiedot ja pärjäämiset. Lainakoiria on ollut, paljon eri rotuisia, paljon persoonia ja uusia kokemuksia. Päällimmäisenä olen erittäin iloinen, että eksyin JHn pariin, vaikkei se antanut ystävyyssuhteita, joista suurin osa muista junnuista hehkuttaa. Mutta olen saanut mielettömästi kokemuksia, tutustunut sitä kautta uusiin koiraihmisiin ja saanut tuntumaa erilaisiin, erikokoisiin ja eri tavalla esitettäviin koiriin. Ei voi olla kuin kiitollinen, niille ihmisille, jotka ovat koiriaan lainanneet.
Pakko kuitenkin sanoa, että ei ole mitään merkitystä miten koira pitää esittää, yhtä kivalla fiiliksellä menen jokaisen yksilön kanssa kehään. Siinä kohtaa, kun kehään mennessä fiilis ei ole hyvä on joku pielessä ja sen huomasi viime vuonna junnuissa. Liikaa tavoitteita ja paineita asetettuna. Ja sitten se jäikin ihan muutamaan junnukisaan viime vuonna, eikä kyllä varsinaisesti harmita, junnut alkoi tuntua vieraammalta vuosi toisensa jälkeen, mutta niissä tuli vaan kisattua. En koe että olisi ikävä junnukehiin, se oli kuitenkin viimeisinä vuosina niin suorittamista ja itsensä eteenpäin puskemista. Toki oli niitäkin kertoja, joilla sanoi morjens asetetuille tavoitteille ja piti hauskaa kehässä olevan koiran kanssa, se on ensimmäinen asia mihin panostan jokaisen koiran kanssa nykyään.
Koira tekee aina oikein, vaikka omistaja/esittäjä jännittää, vaikka tuomari sanoisi mitä ja palkitsisi kuinka huonolla arvosanalla. Yksikään koira ei ole h*lvetin rakki, jos se ei menesty. Kaikki eivät vaan ole niitä timantteja, niistä yksilöistä täytyy löytää jokin muu piirre missä ne on hyviä ja onnistuvat täydellisesti. Jos näyttelyissä käyminen on titteleiden ja ruusukkeiden hakemista, niin en usko että se on kummallekaan, koiralle eikä omistajalle miellekästä. Vaikka tavoitteena on saada Lakusta inttivalio ja Sukulle myös valionarvoja, ensisijaisesti haluan niille kuitenkin arvosteluja eri tuomareilta ja hyvää käytöstä uudessa paikassa, loppu on pelkkää plussaa.
Yo. kuvissa on niin näyttelyistä, rotukehistä kuin junior handleristä sekä myös muutamasta mätsäristä ja leirinäyttelystä, monipuolisesti kaikkialta! Ehkä eron näiden välillä huomaa esittäjän pukeutumisesta, junnukehään ei olisi mitään asiaa minisortseissa, ainakaan itsellä. Koirat olen pyrkinyt esittämään mahdollisimman hyvin jokaisessa tilanteessa ja vaatinut niiltä sitä, mitä ne osaavat oli kyseessä mikä tahansa tilaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti