Ennen Lakua mulle puhuttiin, kuinka ensimmäinen koira on haastava, vaikea younameit. No todellisuus iski päin naamaa, kun ei ollutkaan tehty alusta asti erilaisia juttuja mihin koira olisi tottunut. Muistan ikuisesti ensimmäisen kerran kun mentiin koirakouluun, koira aloitti haukkumisen jo ennen kuin muita koiria oli kentälle juurikaan saapunut. Ei muuten jääty treenaamaan. Olen persoonana kuitenkin periksiantamaton ja haluan saavuttaa sen mitä tavoittelen. Ensimmäinen match show ja pentunäyttelykään ei mennyt mitenkään mainittavasti, koiraan ei saanut minkäänlaista kontaktia.
Lakun kanssa on väännetty niin hihnakäytöksestä, kynsien leikkaamisesta kuin autoon menemisestä. Noita aikoja ei ole kyllä yhtään ikävä ja olen kyllä tällä hetkellä tyytyväinen etten laittanut menemään paluupostissa kasvattajalle. Tuolloin olisi voinut ehkä jopa puhua pienestä ongelmakoiran alusta, mutta uskoisin että pelastus on ollut mun tavoitteellisuus. Lisäksi mua hävetti liikkua tuon otuksen kanssa eri paikoissa käytöksen takia ja sille oli tehtävä
jotain, koska halusin niin näyttelyihin kuin harrastuksiin. Meidän pelastus on varmasti ollut temppuilu, nuorempien sisarusten mielestä ne näytti hauskalle ja niiden opettaminen ei ollut just niin millilleen, että allekirjoittanut olisi turhautunut. Temppujen opettamisesta johtuen suhde parani, ahne pikkukoira oli tyytyväinen kun sai lisää ruokaa.
Siitä ajasta on tultu hirveästi eteenpäin, koirasta löytyy edelleen sama piirre, se Rakastaa kaikkia ihmisiä, etenkin lapsia. Eikä ihmekään kun itse olin koiran saadessa vanhin lapsista, 12v ja muut minua nuorempia. Luojan kiitos olen aktiivisesti etsinyt treeniseuraa, koirakavereita, asiantuntevampia ihmisiä koirien kanssa, hakeutunut kaikenlaisille kursseille ja tehnyt Lakun kanssa paljon. Nyt 8 vuotta myöhemmin hengaillaan rauhassa näyttelypaikalla niin häkissä kun ulkopuolella, matkustetaan bussissa, takapenkillä, häkissä, lenkkeillään rauhassa rähisemättä vastaantuleville koirille, tehdään töitä vapaana vieraassa ympäristössä ja pystytään ennen kaikkea luottamaan että paketti pysyy kasassa.
Vain yksi voi olla Se ensimmäinen ja haastavin aloitus. Se yksi muuttaa kuitenkin koko elämän ja siitä haluaa pitää huolta ja rakastaa. Se antaa enemmän takaisin, kun tekee enemmän töitä. Se luo hyvän pohjan jatkoa ajatellen. Tämä kirjoitus on seisoskellut luonnoksissa kauan ja nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja jatkaa blogin parissa.
Laku jäi muuton jälkeen vanhemmille lapsuuden kotiin, missä se saa huudella oraville, naapureille ihan niin paljon kuin huvittaa. Lakulla on kilpirauhaslääkitys ja sairastuminen on ollut jo niin iso muutos ettei kerrostaloon olisi kannattanut enää lähteä 8v koiraa muuttamaan. Saa viettää nyt ansaittuja eläkepäiviä, siellä missä on kasvanut ja tietää oman arvonsa.
