12. toukokuuta 2013

Kiristät äärille mua

alueellinen 5.5






Tällainen pätkä oli tarjolla ja edelleen ilman kontakteja ja keppejä tehtiin rata. Hyppyihin laitettiin 10-15cm korkeat rimat. Ekalla kerralla tehtiin yhdessä pätkässä ensin 1-4. Ensimmäiset esteet takaa kiertona ja kakkosen jälkeen sokkari/persjättö. Kolmoselle sitten niisto ja lähetys putkeen. Toisella pätkällä sitten vitoselle takaakierto ja sen jälkeen persjättö ja siitä suoraan eteenpäin. Kasille takaaleikkaus, ysin jälkeen oli ajatus jarruttaa putkeen mutta kävin valssaamassa välissä. A skipattiin ja lähdettiin yhtä matkaa 13-15 An jälkeen olisin tehnyt persjätön ja sitten 15 takaaleikkaus. Harvinaisen kiva rata ja koira oikeasti syttyi ja treenikavereiltakin tuli kommenttia että sehän oikeasti näytti agilityltä ja koira ymmärsi ohjausta. Kolmannella kerralla tehtiin pussia ja leijeröitiin, sekä alettiin pohjustamaan poispäinkäännöstä. Hyvä treeni parempi mieli!


Torstaina oli sitten ylläoleva pätkä, aiheena valssi ja pakkovalssi. 1-3 helppo homma, kun osais lähettää koiran putkeen..  Neloselle ensin yritin takaakiertovalssia mutta ei oikein toiminut. Siispä ohjaaja kipaisi neloselle pakkovalssille ja yritti saada koiran taipumaan. Vitosen jälkeen valssi ja ennen seiskaa myös. Sitten lensi palkka.
Jatkettiin ysiltä ja ensin yritin takaaleikata 12 mutta koiran vauhti ei siihen enää riittänyt joten mentiin toiselta puolelta. 12 jälkeen sitten persjättö ja 14 jälkeen valssi ja 16:lle pakkovalssi ja ennen 17 valssi ja siitä putkeen. Koiralla että ohjaajalla oli hiukan lämmin mutta melko hyvin onnistui.

Ostin torstaina Sukulle treenihihnan ja kaninkarvalelun sekä edellisviikonlopun kisoista uuden pallon, joten on todella motivoitunut palkkoihin. Eiköhän se into tähänkin lajiin oikeasti kohta löydy. Torstaina tehtiin myös kujia, jossa palkka oli päässä. Tekee melko itsenäisesti, eri kulmia täytyisi päästä opettelemaan, veljelle pistin kyllä kujaa tilaukseen. Suunnitelmana on alkaa ottaa nyt enemmän keppejä ja hyppytekniikkaa sekä lähtä rakentamaan kokonaisia kontakteja. Alkuun pöydän päälle puomin alas- ja ylösmenot ja siitä aletaan kasaamaan muitakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti