29. tammikuuta 2013

Jalostuspäivät ja tokoa

(c) Johanna Saarela

Tyttö ja isi
Ensimmäistä kertaa pääsin/pystyin osallistumaan Kuopion jalostuspäiville. Lauantaina lähdettiin ajelemaan auto täynnä koiria, mulla omat mukana. Lisäksi autossa oli Lakun tyttö Raksu, jota näin ensimmäisen kerran sitten pentukehässä käymisen. Lauantai-ilta menikin ravintolassa istuen (ja juhlien allekirjoittaneen täysi-ikäisyyttä).

Sunnuntaina sitten näyttelypaikalle heti puoli yhdeksäksi. Suku oli kehässä ensimmäisenä ja aloitti isojen pentujen luokan. Esiintyi oikein reippaasti, eikä tuomaria tarvinut väistellä, jei! Meinasi heittää liikkeet leikiksi, koska mamman kanssa on niin jejejejejjeee tehdä kaikkea. Tuomari kehui, hännän kannosta sanoi ainoastaan. Sitten odoteltiin että kaikki isot pennut on arvosteltu. Tuomari tiputti pois ja jätti sijoittuneet kehään. Siinä tönötettiin neljän parhaan joukossa. Ja tuomari vaihtoi vain takana olevien paikkaa. Suku voitti luokkansa KPllä. Lisäksi Suip voitti pikkupentujen voittajan, ROP-pentu kehään kävi matka! Narttupentu voitti Sukun kuitenkin ROP-kehässä, mutta reipas Knääpiö ja vielä nättikin, huippua. Tulos siis PEK1 KP VSP-pentu

Vähän ajan päästä piti Lakua hakea autosta ja Lakun tytön, Raksun, nappasin samalla reissulla. Raksun kehä meni Ticon kehän kanssa päällekäin joten pääsin Raksun kanssa kehäilemään. Karvattoman ja vähän pullukan kanssa saatiin Talvitien arvostelu ja H. Laku meni kehään ja nappasi ERIn, isosta valioluokasta ei sijoitusta tullut, mutta ERI riittää vallan mainiosti.

Sukulla oli maanantaina tokotreenit ja knää oli täynnä intoa. Ekat puoli tuntia menee siinä kun ohjaaja nauraa ja koira tekee kaikkensa saadakseen palkkaa, ainakin on omaehtoista toimintaa, mitä naksulla on haettu!
Treenailtiin askelia kuten viimeksi. Eteen taakse, alkuun ja sitten oikealle. Suku hakee perusasentoa kivasti että tulee mukaan vaikka otin sivulle askelia. Edellisellä kerralla saatiin peruuttelu läksyksi, no en sitä ole treenannut koska koira asuu maalla ja mä kaupungissa. Mutta nyt peruuttaminen näytti taas hiukan paremmalta.
Hyppyä alettiin treenaamaan uutena. Sukulla oli kaksi lautaa korkeutena ja lelu vietiin toiselle puolelle estettä. Lähti ilman suuria apuja, lelulle irtoaminen on kuitenkin agista tuttua.
Lisäksi lähdettiin tekemään pohjaa avoimen luokan kaukokäskyille. Maahan-istu vaihtoja tehtiin reiluilla käsimerkeillä. Sukun mielestä maahanmenoja oli paljon kivempi tehdä sivulla. Mutta siitä se sitten hokasi ja näitä jatketaan kunhan näkee koiraa jossain kohtaan.
Loppuun tehtiin myös vauhtiluoksetulo, Suku ei taaskaan kestänyt paikallaan, vois olla paikallaan sen treenaaminen. Luokse tuli kuitenkin kovaa ja innokkaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti