Lauantaina Lakun kanssa kehän laidalle. Ennen Lakun vuoroa yksi narttupentu ja kaksi junioriurosta joista toinen sai SAn. Lakun luokassa toinen koira lisäksi. Laku kehään luokan ensimmäisenä, tuomarina Harry Tast. Kovasti tuomari sanoi erinomaista ja neuvoi että häntä saa pysyä alhaalla ja lisäksi juostiin kuulemma liian kovaa? No jooo ERI tuli kuitenkin ja olin todella tyytyväinen! Toinen koira ei saanut joten Laa oli luokkavoittaja! Lisäksi tuomari antoi SAn. Tässä vaiheessa omat kädet alkoi täristä valioituisiko se Tänään? PU-kehä alkoi ja meidän lisäksi tuli kolme muuta urosta. Liikuttiin ja tuomari osoitti lopulta neljänneksi, ähh varasert! Mielettömän kivasti koira kuitenkin esiintyi, ihana ♥ eikä kuitenkaan tyhjin käsin tarvinut lähteä. Tuloksena odotin lähinnä EHta tai huonompaa mutta lähinäyttelyyn oli pakko ilmoittaa. Tuomari tuli muiden sijoittamisen jälkeen vielä sanomaan että mikäli raajakorkeutta olisi ollut enemmän niin olisi saattanut olla korkeammalla.
Junior handlerissa kisasin walesinspringerspanieli Aarteella. Tuomari siirteli hiukan jalkoja ja teetti kolmion. Suoritus meni mielestäni hyvin, jatkopaikkaa ei herunut mutta kommenteiksi sain "Etujalat liian edessä, takajalat ahtaasti saattaa johtua etujalkojen asennosta ja yrittäisin itse laittaa takajalkoja vähemmän ahtaasti. Liikkeet voisivat olla terhakkaammat." Etujaloista en tiedä mutta takajalat asettelin omistaja Inkan neuvojen mukaan :) Onnea vielä Sini JH3 sijoituksesta!
Sunnuntaina oli vuorossa vain JH tosin siinä osari & PM. Molemmat kilpailut valkoisella käppänällä, Jessillä. Jessi oli kehässä iloinen vapaasti esiintyvä. PMssä kolmio ja ympäri, oikein kivasti. Ei jatkoon kuitenkaan. Osarissa tehtiin L-kirjain mielestäni sekin oikein mallikkaasti, tässäkään ei kovan tason vuoksi jatkoon :) kommentteina "mukavaa, luonnollista vapaata esiintymistä. Koira hieman haluton (liikkeissä?) suoritus ei parantunut normaalikilpailussa" Mutta näillä mennään kiitos Tiinalle Jessin lainasta!
28. toukokuuta 2011
15. toukokuuta 2011
Lahden & Kouvolan ryhmikset
1.5 matkasin Lakun kanssa ensin Pilville ja siitä lähdettiin Lahteen näyttelyyn. Näyttelypaikka oli kovin tuulinen ja en ollut oikein osannut varautua vaatetuksella oikein. Laku kuitenkin ensimmäisenä kehään, Pilvillä mukana Naava & Tinka. Tuomarina Jari Fors, Laku sai tuomarilta ERIn ja jäätiin odottelemaan kilpailuluokkaa. Kilpailuluokassa sijoituttiin toiseksi ja saatiin SA! Valioitumishaaveet menivät siihen mutta todella tyytyväinen jäppisen esiintymiseen. Paras uros kilpailussa sijoituttiin jopa neljänneksi! Eli tulos oli AVO ERI2 SA PU4! Lakun kasvattaja oli ilmoittanut koiria kasvattajaluokallisen verran Totti JUN ERI2 SA, Tumppi VET ERI1 ROP-VET & Manteli AVO ERI4 SA. Kasvattajaluokkaan osallistuttiin ainoana ja KP napsahti eli jäätiin odottelemaan ryhmiä.
Sitten kehäilemään Tinkan kanssa! JH oli vuorossa ja 7 tai 8 kilpailijaa osallistumassa. Päätin ennen kehää että jos päästään jatkoon niin kelpaa mulle. Yksilöliikkeissä tuomari, Vesa Lehtonen teetti kolmion ja edestakaisin. Liikkeet ihan ok ja seisotus nappi :) Kun kaikki kilpailijat oli käyty läpi tuomari pudotti muutaman kilpailijan pois, olimme jatkossa! Sitten juostiin yhdessä vielä ympäri ja tuomari alkoi sijoittamaan. Yhtäkkiä huomasin että sijoittamatta on enää minä ja toinen kilpailija. Sitten juostiin yhdessä ympäri ja tuomari osoittaa punaisen ruusukkeen minulle, MITÄ IHMETTÄ! ;o kehui että kolme ensimmäiseksi sijoitettua esittivät koiraa eikä itseään. Tämän jälkeen alkoi päivän paras kilpailu johon tuli nuorempien voittaja kultaisella noutajalla. Ensin juostiin omilla koirilla yhdessä ympäri ja seisotettiin ja sen jälkeen vaihdettiin. Ja taas juostiin ja seisotettiin. Saatiin omat koirat takaisin, tuomari haki ruusukkeet ja juoksua taas, palkintojen kohdalla minulle ojennettiin punainen ruusuke MINÄ PÄIVÄN PARAS ohhhohh. Tässä vaiheessa tuomari kehui että sain liikkeet paremmin esille molemmilta koirilta joka ratkaisi kilpailun. Kiitos Pilvi ja Tinka!
Kuvailin parikilpailua ja sitten Pilvin koiria ja kasvattia. Vaihdettiin ja saatiin Lakusta ja minusta & Tinkasta palkintokuvia. Ryhmäkehien alkaessa ensin meni veteraanit kehään. Tumppi pääsi jatkoon ja sijoittui BIS4-Veteraaniksi! Kasvattajaluokan kanssa juostiin vain läpi ei kirjava joukko iskeny ;)
Vajaa viikko (7.5) myöhemmin oli Kouvolan ryhmänäyttely Lakulle valiotitteliä taas hakemaan. Laku oli neljäs kehään menevä uros tuloksena ERI1. Parasta urosta ei valittu. Narttujen arvostelu tuntui olevan löysempää. Esitin kehässä Lakun siskontytön, Jenan yksilöarvostelusta JUN ERI ja luokka kakkonen ja SA! Sen jälkeen kävin Lolan kanssa kehässä VET ERI3 SA! Jenan kanssa pääsin sitten paras narttu kehään ja yllätyksenä tuomari heitti valiot ja veteraanit pihalle eli Jena sijoittui ensimmäistä kertaa Suomessa paras narttu kehässä! Tulos lopullisesti JUN ERI2 SA PN2 VA-SERT! PN-kehän jälkeen oli kasvattajaluokka vuorossa joka koostui Lakusta, Tumpista(VET ERI2), Jenasta & Mollasta(AVO ERI2 SA PN4). Ryhmä sai KPn joten jäätiin odottelemaan isoa kehää. Muita kasvattajaluokkia ei ollut joten tulos oli KP ROP-KASV BIS1-KASV!

30. huhtikuuta 2011
Lahti, Lpr ja mejätreeni
Perjantaina vietettiin päivä Lahden kansainvälisessä näyttelyssä. Laku osallistui rotukehään, lisäksi esitin koiran jolla kisasin JHssa. Äiti jätti minut ja Lakun purkupaikalle ja kävi viemässä mummon äidin siskolle. Raahasin mukanani kaljakärryä ja Lakua, huh mikä työ onneksi ei kauheen ahtaita käytäviä ollut.. Sitten löysin kehän ja asetuin siihen, harjasin koiran nää perustouhut ennen kehää. Avoimessa oli kolme koiraa Laku ensimmäisenä.
Tuomari katsoi liikkeitä todella tarkkaan, juostiin useampi kierros ennen yksilöarvostelua. Tuomarin lisäksi kehässä oli harjoitusarvostelija jolle tuomari kertoi että Lakulla on oikeantyyppinen karkea peitinkarva ja edessä rodulle kuuluvat ahmamaiset liikkeet. Laku sai ERIn ja sitten jäätiin odottelemaan että mitä muut saavat. Toinen sai EHn ja toinen ERIn eli Lakun lisäksi oli yksi koira kilpailuluokassa. Taas juostiin monta kierrosta ja sitten tuomari pysäytti ja näytti meille ykköspaikkaa. SA:ta ei valitettavasti tullut, syy ei minulle tosin selvinnyt miksi. Hienon arvostelun sai ja tulokseenkin olen tyytyväinen kun tiukka tuomari oli kyseessä.
Sen jälkeen suuntasin basenjikehälle esittämään Inaa. Sai ERIn muttei sijoittunut kilpailuluokassa. Tämän jälkeen suuntana JH-kehä ja Ina narun päässä. Tuomari teetti purennan näytön ja edestakaisin. Molemmat onnistui hienosti ja olen suoritukseen muutenkin tyytyväinen silti ei päästy jatkoon.
Lauantaina pidettiin välipäivä ja sitten sunnuntaina suuntasin ilman koiraa Lappeenrantaan. Pilvin ja sammareiden kanssa matka alkoi ja päästiin huimat 3km Pilviltä! Sitten auto hajosi. Ensin työnsin auton bussipysäkille ja sitten soitin iskälle että saataisiinko pakettiauto lainaan että päästään näyttelypaikalle. Samaan aikaan Pilvi soitti hinausapua isältään :D Auto tuli puolessa tunnissa ja samoihin aikoihin oltiin takaisin Pilvillä.
Saavuttiin näyttelypaikalle tuntia myöhemmin kuin suunniteltu joten Pilvi pyysi että esittäisin am.akita Urhon. Menin kokeilemaan ja hienosti sujui, kehäkin alkoi melko nopeasti testaamisen jälkeen. Urho sai ERIn, sijoittui toiseksi luokassaan ja sai vielä SAn! PU-kilpailussa jäi viidestä uroksesta neljänneksi.
Palasin samojedikehälle ja otin muutaman kuvan Naavasta (ainiin pitäisköhän niitä käsitellä...) ennen kehää ja sitten Turosta kehässä. Sen jälkeen junnukoiran omistaja soitti että ovat parkkipaikalla tulisinko auttamaan. Parkkeerattiin tavarat halliin ja kävin vaihtamassa vaatteet ja sen jälkeen lähdettiin Aarteen kanssa JH-kehälle.
Tuomari otti viiden ryhmissä ja oltiin Aarteen kanssa toisessa ryhmässä. Ensin kaikki yhdessä ympäri ja tuomari meni kehän sivuun seisomaan. Vaihdot onnistui mielestäni hyvinkin. Yksilöarvostelussa pyysi näyttämään hampaat, liikkeistä edestakaisin ja L. Liikkeet saisivat olla mielestäni reippaammat mutta muuten tyytyväinen, lisäksi seisotuskin onnistui, ainut että oikea käsi jolla koiran päätä pidän alkaa puutumaan ja väsymään inhottavasti, täytyy varmaan alkaa treenaamaan sitä ;)
Viimeisten ryhmien jälkeen kaikki otettiin taas kehään ja tuomari tiputti kilpailijoiden määrä kymmeneen. Me oltiin jatkossa! Sitten tuli koirien vaihto, oisko toista kertaa virallisessa kisassa tullut vaihto ja jonkun verran kuitenkin kisannut. Noo ei paniikkia kuitenkaan. Vaihdossa sain whippetin, alkuun olin että miten tätä esitetään mutta mielestäni lopulta osasin kuitenkin. Tuomari sanoi että kaipaisi varmuutta vaihtokoiran esittämiseen ja siksi ei sijoituttu :) Hieno vkl ja kiitos vielä Disa & Inka koirien lainasta!
Tänään käytiin sitten Lakun kanssa mejämetsällä, ajettiin jälkipaikalle ja siinä tiellä bongattiin jo käärme, YÖK! Lakulla oli yhden kulman vanha jälki. Alkuun lähti hienosti, kovaa ja tuli niin kulmalle asti. Kulman kohdalla merkkasi, ohjaaja sanoi vielä että tuomarit on haltioissaan kulman merkkaamisesta, hyvä Laa! :D Kulman jälkeen aloitti pissaringin lähti kulmamerkistä suoraan eteenpäin sitten sain houkuteltua takaisin kulmalle ja lähti ajamaan jo tultua jälkeä ja lopulta sitten löytyi oikea jälki ja kaatona ollut palkka kuivattuja kananfileitä. Oikein kivasti meni syyskuussa varmaan viimeksi ajettu ja silloinkin oli vaan tuore jälki, eli nyt aletaan sitten vanhoja jälkiä vetämään enemmänkin.
Huomenna suuntana Lahden ryhmä- ja pentunäyttely. Laku menee ryhmikseen ja pentunäyttelyssä on JH jonka kisaan Tinka-sammarilla :)

15. huhtikuuta 2011
Tokoa pitkästä aikaa!
Keskiviikkoiltana lenkin jälkeen yritin Lakulle palautella tokon liikkeitä mieleen ja hyvin ne vaikutti muhineen. Ensin kapulanpitoa edelleen mennään lapsen kengissä mutta mulla ei ole mitään ideaa tuohon.. ;s kokeilin sivulla lelunkin pitoa ja ongelma sama kuin kapulan kanssa, ei vaan kertakaikkiaan voi pitää.
Sitten seuraamisia suora pätkä-täykkäri-juoksuun-kävely-vasemmalle-pysähdys-palkka. Eka suora oli tosi hyvännäköistä ja täykkärissäkin pysyi hyvin matkassa, juoksupätkän jälkeen lahnaili mutta pienellä hihkaisulla tuli taas nätisti ja pääsi käännökseen mukaan, pysähtyi yllättävän hyvin Lakun normaaliin pysähdykseen verrattuna.
Sen jälkeen paikallamakuu, etäisyyttä vaihtelin ja tein häiriötä menemällä Andin tarhan ovelle ja napsautin lukon auki ja kiinnni joka oli selkeästi liikaa että lähti maasta. Sitten lyhyempi uudestaan ja sama juttu mutta nyt pysyi! JEE! Kävin koiran takana ja palkkasin maahana + vapautin.
Jäävät: maahanmenossa ei ongelmia kävin takana ja vapautin maasta suoraa. Seisomaankin jäi hienosti kävin tässäkin takana ja yllättäen pysyi paikallaan normaalisti olisi pyörinyt kuin väkkärä paikallaan.
Luoksetulo reipas, laukkaa sivulle tuli huonosti mutta millonhan me ollaan viimeks tokoiltu?
Ilmoittauduin joskus helmikuussa ehkä junnutokokurssille joka alkaa 4.5, 12.5 olisi möllit samalla kentällä mutta tuntuu kuitenkin ettei oltais vielä valmiita.. Katotaan miten tuo kurssi sujuu ja sillälailla. Päivittelen kalenterin kohta!

14. huhtikuuta 2011
Ulkomaankeikka heitetty..
Perjantaina puolen päivän aikoihin lähdin koulusta, söin ja pakkailin tavaroita ja autoa, kahden aikaan sitten treffattiin Lakun kasvattajan kanssa ja matka Viroa kohti alkoi muutaman tunnin ajomatkalla Helsinkiin josta mukaan tulivat Anu & Jena (Barffas Persil`jà). Kasvattajalla oli mukanaan Manteli(B. Manteli), jonka kanssa Lakulla on yksi pentue. Laivamatka meni mukavasti ja hotellilla oltiin yhdeksän jälkeen.
Lauantaina yhdeksän tienoilla lähdettiin Tallinnan hotellilta ajamaan Rakverea ja näyttelypaikkaa kohti, melko huonokuntoisia teitä.. Näyttelypaikalla odotti tuomarinmuutoslappu Juha Kareksen sijaan meillä olikin Ligita Zake. Jena meni ensimmäisenä kehään ERI2 PN3 oli tulos :) Sitten Laku, esiintyi oikein kivasti mutta huomasi että oli hankala liikkua. ERI2 PU2 kuitenkin tulos. Viimeisenä Manteli ERI1 SERT PN2! Lähdettiin näyttelypaikalta ja käytiin syömässä sekä hiukan ostoksilla.
Sunnuntaina oltiin näyttelypaikalla puoli yhdentoista aikaan. Sain viedä Jenan kehään, tuloksena ERI2 PN2! Sitten Laku ERI1 SERT PU1 ROP! Uskomatonta! Laku sai liikkua kyllä paljon paremmin kuin edellisenä päivänä ja huomattavasti vapaammin jolloin askel piteni todella paljon. Manteli viimeisenä tulos EH1. Laivaan jonotettiin jonkun aikaa mutta matkat menivät oikein mukavasti, Kiitos kasvattajalle mukaan nappaamisesta!

15. maaliskuuta 2011
Valkeala 5.3
![]() |
| Kuvat (c) Noora H. |
![]() |
| Laku & Täplätassu Alma "Alma" |
Varsinaista menestystä ei tullut mutta mukava reissu ja koirastakin löytyi "käyttäytymisvaihde"! Toivon että kestää vähän pidemmän aikaa ;) Laku jälleen avoimessa luokassa ja ensimmäisenä. Nätti sininen EH nauha napattiin. Arvostelu on jossakin paikassa x tai y joten se tulee myöhemmin. Pirjolle & pojille kiitokset seurasta ja onnea Bumban VSP-pennusta :) Minnalle ja Onnille kans terkkuja ja kiitoksia, oli kiva nähdä pitkästä aikaa!
![]() |
| Laku & Fidelis Hurjanmelli "Melli" |
21. helmikuuta 2011
Tuusniemi 19.2
Vuoden näyttelykausi korkattiin Tuusniemellä viikonloppuna, eikä täysin turhaan sinne asti ajeltu! Laku AVO ERI2 SA ja tipahti PU-kehässä viimeisenä eli PU5 tavallaan. Sert meni läheltä, mutta todella tyytyväinen tähänkin tulokseen!
Arvostelu: musta vaalein merkein, lähes keskikokoinen. Hieman kevyt mutta oikea muotoinen pää. Hyvät korvat, kaula ja selkä, tiivis runko, hyvät raajat, hyvä häntä ja turkki, liikkuu kevyesti, luonne oikea.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)