6. marraskuuta 2012

Harrastuskoira

Harrastuskoira,
tuo käsite on pyörinyt mulla mielessä useamman päivän, kun olen nettiä tutkinut ja pohtinut mitä kaikkea sitä Sukun kanssa lähdetään kokeilemaan. Kaikki tai ei mitään periaatteella haluan tehdä Sukulle myös pohjaa harrastuskoiran uraa varten. Agisiivekkeet on ollut jonkin aikaa käytössä ja nyt kuvioihin astui laatikkotreeni, kontakteja ajatellen. Yhden koiran kanssa kisatessa olen alkanut miettiä, onko tässä mitään järkeä kun koira ei periaatteessa osaa kaikkia esteitä suorittaa. Lisäksi kun vertailukohteena on ollut myös alkeiskurssin käynyt Laku, joka suoritti esteitä varmasti kokoajan, juuri sillä tekniikalla millä oltiin opeteltu.

Lakusta en saanut haluamaani, mutta se on kuitenkin opettanut tosi paljon. Koiran mukaan on mentävä, jos se ei pidä jostain niin sitä ei kannata väkisin jankuttaa. Ja koiran kroppakin voi tulla jossain kohtaa vastaan, jolloin on taas mietittävä uudelleen että mitäs nyt tehdään.

Miten kasvattaa pennusta koira, jolla on motivaatiota tehdä kaikkea? Ja miten koiran elimistö ja keho saadaan valmistettua harrastuksiin? Pennulle on helppoa opettaa kaikenlaista, ne oppivat nopeasti ja haluavat olla ihmisen lähellä. Pohjaa moniin harrastuksiin saa helposti kehitettyä jo nuorena ja tuntuukin että huipulla olevat koirat ovat jatkuvasti nuorempia ja nuorempia.

Kuinka paljon aikaa koiran kanssa saadaan kulutettua, kun tähdätään korkealle, kehitetään koiran osaamista ja lihaskuntoa? Paljon. Tuntuu ettei allekirjoittaneella ole arkisin aikaa kuin koirille, eikä me edes käydä ohjatuissa treeneissä tai tehdä mitään kauheita megalenkkejä. Superpitkät rallatuslenkit menee aina viikonlopulle.
Suku on aloittanut siivekkeiden välistä juoksemisen noin kuukausi sitten. Laatikkotreeni otettiin viikolla mukaan ja tokoa ollaan tehty luovutuksesta saakka. Kääpiö osaakin jo sivulletulon lähes kokonaan, vain pieni käsiapu on satunnaisesti tarpeen. Seuraamispaikkaa kakru hakee myös omatoimisesti ja katsekontakti on vahva. Pennusta asti kaiken kantaminen on ollut tosi kivaa, noutokapulan nosti ihan omatoimisesti kuistilta kun olin sen siihen unohtanut.

Ainoa kysymys, mihin en ole varsinaista vastausta saanut, vaikka olen kuinka netistä etsinyt, on kaksi seuraavaa. Miten edetä? Mikä on se päälaji mihin haluan panostaa, missä tehdään nyt eniten töitä? Vastaus olisi helppo, jos Lakun kanssa olisi mennyt kaikki niinkuin oli tarkoitus, agility. Se on mun henkilökohtainen juttu, siinä teen töitä paljon vielä monta vuotta, ihan itseäni ja ohjaamiani koiria varten. Nyt mua tavallaan pelottaa että Sukulle käy samoin ja olen pistänyt kaiken sen harrastusuraan. Suku on kylläkin helpommin motivoitavissa kuin Laku ja agi ei ole ainut suunnitelma sen varalle. Agi on vaan mun laji. On toki monia suomenlapinkoiria, jotka kisaavat makseissa, jopa kolmosissa.

Näiden lisäksi mua toki polttelee näyttelyt ja mahdollisesti pelastus- tai palveluskoiralajit. Kohta on mahdollisuus mennä kaikkiin koulutuksiin ja tapahtumiin, mitkä kiinnostaa, kun on auto ja ajokortti. Se on varmasti ollut Lakun kanssa se ongelma, miksei olla pystytty harrastamaan. Sen kanssa on ollut epävarma uusista paikoista, tilanteista, koska se ei ole tottunut niihin. Suku on käynyt ennen rokotuksia jo vaikka missä, Laku ei käynyt ennen ekaa pentunäyttelyä oikein missään.

Koska mun pohtivissa teksteissä ei ikinä ole päätä eikä häntää ja aiheesta toiseen tulee loikittua miten sattuu, (terveisiä vaan äidinkielen opettajalle) toivon että tästä joku sai jotakin ajatusta kiinni. Omakohtaiset kokemukset ja kommentit on tervetulleita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti